Tallin omistaja on Saara Piristine (os. Laitinen), saarijärveläinen hevosharrastaja.
Hevostausta
Elämäntapa hevosten parissa alkoi jo kahden vuoden iässä, vuonna 1987, saadessani ensimmäisen ponini, joka oli vuotias shetlanninponiori nimeltään Santtu. Yhdessä kasvaessamme Santtu opetti minulle paljon hevosenkäsittelytaitoja, hevosen elekielen ymmärtämistä sekä kärsivällisyyttä.
Innostuttuani poniraveista aloin etsimään toista ponia kilpailuihin, jonka seurauksena nuori shetlanninponitamma Pipari liittyi Santun seuraksi. Vuonna 2001 suoritin P-ajolupakurssin ja heti samana keväänä starttasimme Santun kanssa ensimmäistä kertaa. Tuloksena oli hylkäys liioista laukoista, kun ylitsepursuava into vei jalkoja lujempaa tuoden “Yritteliäin poni”-pokaalin, eikä suorituksesta siis lannistuttu. Ura ei voinut lähteä kuin nousuun ja ensimmäinen voitto tuli heti Piparin ensimmäisessä startissa.
Vuosien myötä kokemusta on tullut yli 50 startin edestä. Ikärajojen tullessa voimaan vuonna 2007 raviura päättyi shettisten osalta. Koska poni-into ei ollut laantunut, oli katseltava astetta isompaa ja Ruotsista saapui kantava russitamma Rona. Pipari oli myös astutettu edellisenä kesänä, joten vuosi 2008 aloitti kasvatustoiminnan kahdella varsalla.
Kaikkea muutakin kuin raveja on kokeiltu vuosien varrella, niin kotona kuin kisoissakin: esteitä, koulua, maastoesteitä, kiitolaukkaa, raveja, ratsastusleikkejä, hiihtoratsastusta, hiihtoajoa, ohjasoajoa, valjakkoajoa, poniagilityä, näyttelyitä, mätsäreitä… koska poneista vaan on moneksi! Into hevosalaan vei myös hevoskouluun ja opiskelin hevostenhoitajaksi, joka antoi tarvittavat opit tallin pyörittämiseen, hevosten hoitoon ruokinnan, kavionhoidon yms. osalta.
Koulutus:
Hevostenhoitaja, kasvatus ja talliympäristön hoito (tallimestari). Perhon Maaseutuopisto 2006.
Myynnin ammattitutkinto, kuluttajamyynti. Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskus 2009.
IT-tradenomi (AMK), tietojenkäsittelyn koulutusohjelma. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu 2017.